sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Hommat rullaa taas =)

Tällä viikolla hommat on taas edenneet. Listamies teki parissa päivässä saunan ja laittoi kaikki listat paikoilleen koko talossa. Myös väliovet löysivät paikoilleen, joten nyt alkaa olla aika lailla valmista. Pienoista pettymystä tuotti lattialistojen väri, mutta ehkä niihin tottuu ajan myötä. Hieman tummempi sävy olisi ollut enemmän meidän makuumme. Toinen harmitus syntyi, kun kävi ilmi, että Kaskipuulta tontillemme lähetetty pääulko-ovi ei ollutkaan meille kuuluva ovi. Lyhyen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että meidän ulko-ovemme oli päätynyt jonkun toisen tontille. Jonkin aikaa menee odotteluun, kunnes saadaan oma ovemme tulemaan oikeaan osoitteeseen. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta mieli on iloinen, koska jotakin tapahtuu kokoajan.

Muutama päivä sitten aloitimme terassin rakentamisen. Tarkoitus on saada se valmiiksi ennen talven tuloa. Terassin portaat tehdään nyt samalla, mutta kaiteiden rakentaminen jäänee ensi keväälle. Suunnitteilla on myös paljun hankinta, joka upotettaisiin puoliksi terassiin ja jossa voisi sitten nautiskella vedestä kesät talvet.

Tässä taas kuvia, olkaapa hyvät =)

Tälle terassille mahtuu kalusteet ja grilli ja tilaa jää vielä kävelläkin =)

Välioviksi valitsimme peiliovet lisähinnalla.

Kodinhoito- ja pesuhuoneen väliovi oli myös yksi muutoksista, jonka teimme peruspakettiin.

Pariovien takaa löytyy olohuone.

Tämän kuvan ottamisen jälkeen varaston seinät on jo muovitettu.
Saunan katosta löytyy pienet kuituvalot luomaan tunnelmaa.
Kastellilta ilmoitettiin, että ensi viikolle tontille saapuu sähkö- ja putkimiehet. Kun he saavat työnsä tehtyä, sovitaan muuttopäivästä. Jostain kumman syystä tuntuu kovin epätodennäköiseltä (vieläkin), että kohta me oikeasti muutamme siihen taloon, jonka valmistumista on kuukausitolkulla odotettu ja muutama vuosi suunniteltu. Mutta eiköhän siihen sitten totu, kun vihdoin kaikki odotus ja tekeminen palkitaan muuttoluvalla =)

1 kommentti:

  1. Voi että, kohta te pääsette jo muuttamaan, ihanaa! <3 T: Rölli

    VastaaPoista