Perjantaina 14.1. päästään vihdoin ja viimein jättämään rakennuslupahakemus Vantaan rakennusvalvontaan. Vuoden vaihteessa alkoi taas tapahtua, kun Kastellilta tuli korjatut lupakuvat, perustuksen mittaohje ja sähkösuunnitelma. Kuvista jouduttiin vielä nipottamaan, kun autokatos/varaston tuplapulpettikatto oli piirretty peilikuvaksi. Korjatut kuvat tulevat vielä kertaalleen (oliskohan kolmas tai neljäs kerta), mutta näillä mennään nyt, mitä on, koska kohta alkaa olla jo kiire, jotta luvat saadaan ajoissa kuntoon. Lupahakemuksen liitteitä puuttuu vielä muutamia, vaikka hakemusnippu on jo reilusti paksumpi kuin viimeksi näkemäni raamattu.
Toimitimme lupakuvat heti perustussuunnittelijallemme, jonka kehotuksesta koko perustus laitettiin uusiksi. Kyseessä on sama henkilö, joka toteutti pohjatutkimuksemme, joten hän varmasti tietää, mistä puhuu. Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä maanvarainen perustus, mutta nyt olemme päätyneet tuulettuvaan alapohjaan ontelolaatalla. Asiaa pohdittuamme yhdessä perustussuunnittelijan, vastaavan mestarin ja pääsuunnittelijan kanssa tulimme siihen tulokseen, että maanvaraiseen perustukseen tarvittavat täytöt voivat nostaa pohjatöiden kustannuksia merkittävästi.
Kastelli tarjoaa muuttovalmiisiin taloihin ainoastaan maanvaraista perustusta, joten joitain tuhansia saamme Kastellilta hyvitystä perustuksen poisjäännistä. Ihana Kastelli-myyjämme lupasi kuitenkin pyytää meille tarjouksen perustuksista samalta yritykseltä, jolta maanvarainen perustuskin olisi tullut. Myös vastaava mestarimme sanoi tietävänsä hyvän tekijän, josta myös siis on tulossa tarjous. Lisäksi pääsemme itse taas kilpailuttamaan.
Sähkökuviin teimme muutoksia vielä, koska viimeksi kuvat olivat peilikuvina, joten homma oli jokseenkin hankalaa. Tässä vaiheessa olemme olleet suoraan yhteydessä Terawattiin, joka hoitaa meidän sähköurakoinnin. Vaikka yhteistyömme on vasta alussa, olemme olleet kovin tyytyväisiä heiltä saamaamme palveluun. Sähkösuunnittelija soitti meille ja kertoi omat ideansa ja muutosehdotuksensa sähkösuunnitelmaamme ja näin vältyimme muutamalta kömmähdykseltä (sähkökatkaisin oven takana ym...). Lisähintaa sähkösuunnitelman muutokset toivat 460€.
Rakennusmania kasvaa vain, joten huippua, että homma liikahti taas vähän eteenpäin!
Ps. Emme enää ihmettele, miksi kaupunki veloittaa naapureille ilmoittamisesta ruhtinaallisesti. Aikamoisen aikaavievä homma oli, kun nimettyjä naapureita oli lähemmäs parikymmentä, joille rakennusprojektista piti tiedottaa. Enää puuttuu kyltti tontin reunalta =)