Viikonlopun jäljiltä saatiin tonttia siistittyä ja tyhjennettyä roskista. Käytiin taas viemässä kaksi lastillista tavaraa Porvooseen. Tällä kertaa mukana oli myös reippaasti pahvia, jonka olimme keränneet erilleen muusta jätteestä. Me lajiteltiin! Jee! Ja säästettiin jätemaksuissa, kun pahvit sai kierrätykseen ilmaiseksi =)
Tänään käytiin pyörähtämässä Habitare-messuilla. Etsittiin erityisesti liukuovikaapistoja ja saatiin jätettyä tarjouspyynnöt muutamaan paikkaan. Palataan näihin myöhemmin. Messuilta löysimme muutaman meille entuudestaan tuntemattoman kaupan, jotka teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Mainittakoon näistä erityisesti Loviisan aitta ja Sasu´s Playhouse. Myös Parolan Rottinki jäi mieleemme erityisesti ihanasta ruokapöydästä rottinkituoleineen. Ne voisi kyllä muuttaa meille! Aika paljon messuilla oli ns. "special designia", joka ei vetänyt tällaisia tavallisia pulliaisia puoleensa niin hintansa kuin ulkonäkönsäkään puolesta. Pääasia oli, että saatiin hoidettua messuilla se, mitä sinne lähdettiin hoitamaankin =)
Talolla on nyt kalusteet kahvoja myöten paikoillaan ja suurella innolla odotellaan, josko ensi viikolla työt taas jatkuisivat. Keittiöstä jäi tosin puuttumaan yksi yläkaapeista, mutta toivotaan sen saapuvan pian. Toimitettu kun ei mahtunut paikalleen. Autotallia myös hitusen maalailtiin, mutta vielä riittää tekemistä. Tänään tosin ei tehdä enää mitään. Tänään vaan ollaan =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti