Isäntä on ahkeroinut viime päivinä kaiken luppoajan raksalla isänsä kanssa ja sen seurauksena autokatos on valmistunut. Tosin vain ulkopuolelta, jos ei huomioida rännien ja kattoturvatuotteiden puuttumista. Raksaaminen ei siis lopu suinkaan vielä, eikä talomme rakentajien kanssa lyöty leikkimielinen "kumpi ensin"- kisa ole vieläkään ratkennut. Seuraavaksi siirrytään varastoon "siisteihin sisätöihin", jotka talossa on harmillisesti nyt hetkeksi pysähtyneet.
|
On se hieno, voisi luulla, että isäntä olisi ennenkin rakentanut tällaisia =)
(Värit on muuten kuvassa ihan eri sävyiset kuin luonnossa) |
Kastellin vastaava on soitellut aina silloin tällöin ja pitänyt meitä mukavasti ajantasalla siitä, missä mennään, joten ei turhaan ole tarvinnut odotella tai hämmentyä, jos ei joka päivä miehet meidän raksalla ole hommissa. Puuttuvat laminaatit saadaan tontille huomenna, joten sitten olisi taas "tavaraakin", jota laittaa paikoilleen. Tosin voipi olla, että saadaan miehet takaisin meidän tontille vasta ensi viikolla. Sitä odotellessa asennetaan portaat, josko saadaan aika vielä tälle viikolle. Kastellin vastaava lupasi olla yhteydessä Westwoodiin ja ilmoittaa, että portaat saa asentaa. Odottelimme siis yläkertaan laminaattia ja nyt kun se on paikallaan, voidaan portaatkin asentaa.
Viime hetket tuntuu matelevan ja odottavan aika on venynyt todella pitkäksi. Alussa, kun ei vielä oltu edes aloitettu projektia, oli muuttopäivä kaukainen tavoite, josta ikäänkuin vain haaveiltiin. Nyt, kun kaikki edistyminen on silmin nähtävissä ja käsin kosketeltavissa, tuntuu päiväkin viikolta. Oman kodin kaipuuta on hoidettu suunnitellen tulevaa sisustusta sekä pihan yksityiskohtia. Onneksi niiden parissa aika juoksee edes pienen hetken siivillä =)
Unelman toteutumista odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti