Viime viikolla itse talolla ei tapahtunut mitään. Sisäovet karmeineen ja pääovi saapuivat, mutta muuten ei tapahtunut mitään. Yhyy. Taitaa olla työmiehet toisella työmaalla. Tässä taitaakin olla valmistalon rakennuttajan kompastuskivi. Talo alkaa olla jo lähes valmiina, mutta sitten mitään ei tapahdukaan. Itse tehden homma etenisi juuri siinä tahdissa, missä itse jaksaisi nakuttaa, mutta nyt meillä vain odotellaan, koska ei voida muuta. Toisaalta Kastelli on sovitusta aikataulusta niin paljon edellä, ettei tässä auta nokan koputtaminen. Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä roppakaupalla =)
Koska aikaa on ja jotain on pitänyt tehdä, olen aloittanut huonekalujen uudistusurakan. Joku pakkomielle on syntynyt valkoiseen, joten appiukon verstas on kovassa käytössä, kun olen hionut ja maalannut huonekaluja valkoisiksi. Laittelen ennen ja jälkeen kuvia sitten, kun saan hommat valmiiksi. Uuden maalin ylleen saavat mm. tarjoiluvaunu, lapsen sänky ja lapsen keinutuoli. Muutto silmissä kiiluen siivosin myös nurkista kaikki turhat tavarat, jotta muuton koittaessa olisi helppo pakata matkaan vain kaikki oleellinen.
Sisustushuumassa olen hankkinut viime aikoina mm. verhotangot, verhoja sekä kaikkia pieniä, kauniita sisustustavaroita. Muun muassa Wilhelmiinan kammarista löysin ihania verhoja ja Sisustussydämen tarjouksien joukosta kaikkia pieniä ihania juttuja. Sisustustarroja tilasin suomenkielisestä Ebaysta, josta ne sai puoli-ilmaiseksi suomalaisiin kauppoihin verrattuna. Vihdoin ja viimein saatiin tilattua myös liukuovet makuuhuoneeseemme. Messutarjoukset Habitaresta eivät pärjänneet hintakilpailussa, joten tilattiin ovet loppujen lopuksi liukuovitukusta.
Tällä aikaa ukko on muuten rakentanut autokatosta tai oikeastaan varastoa. Sisätöissä sielläkin ja nyt villat löytyy seinistä ja katosta ja katto on levytetty. Terassilaudat ja muut tarvikkeet on laitettu tilaukseen ja tarkoitus olisi vielä nyt syksyn mittaan saada terassi valmiiksi, jotta ensi keväänä ei tarvitse varpaita työntää kuravelliin, vaikka lapsethan siitä kauhiasti tykkäisikin =)
Nyt peukut pystyyn, että työmiehiä alkaa ensi viikolla taas pyöriä meidän talolla! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti