maanantai 10. lokakuuta 2011

Terassia pukkaa!!! =)

Viikonloppuna aloitettiin vihdoin terassin rakentaminen. Ukko-kulta sai tahtonsa läpi terassilaudan suhteen, eli päädyimme 120 milliseen, ruskeaan ja uritettuun lautaan vaikka akka-kullalle olisi kelvannut se halvinkin (ja kamalin) lauta. Jälkikäteen voi myöntää, että ukko-kulta oli ihan oikeassa. Terassista tulee upea =)

Koska talomme on ihan perus-laatikko-mallia, ajattelimme tehdä sen kylkeen upean terassin, jotta saadaan talon julkisivuun vähän ilmettä. Myös nyt kovasti muodissa olevat rimotukset ovat harkinnassa sekä talon sisäänkäynnille että autokatokseen. Niillä saisi luotua viimeistellyt ilmeet molempiin rakennuksiin.

Talo on edelleen kuin Dingon laulussa... autio... Toisaalta aloin jo toivoa, ettei työmiehet tulisikaan vielä. Huomenna tulee Kirenan liukuovet, jotka olisi hyvä saada paikoilleen ennen listoja, jottei tarvitse niiden kanssa venkslata ees taas. Hassua. Ensin ei malta odottaa työn jatkumista ja sitten toivookin, ettei ne ihan vielä tulisikaan. Tässä kohtaa olisi ollut loistava sauma maalata/tapetoida seinät, mutta eipä olla sitä tehty. Vieläköhän ehtisi... Pitäisi vaan tietää millä maalilla tai tapetilla aloittaisi...

Kokeneen raksamiehen avustuksella homma eteni vikkelään.
Huomatkaa alanurkasta pilkottava ihan itse kylvetty virheä nurmikko =)

Isä ja poika hommissa.
Kuisti valmiina. Tästä on hyvä jatkaa =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti