lauantai 4. joulukuuta 2010

Josko tällä kertaa...

Jälleen kerran odotellaan Kastellilta korjattuja lupakuvia. Viimeisimmässä versiossa oli enää muutamia korjauksia edellyttäviä virheitä, joten seuraavat kuvat taitaa sitten olla ne, millä mennään rakennusvalvontaan lupahakemus jättämään. Kastelli toimittaa pdf-kuvat meille vielä kertaalleen tarkistettavaksi ennen paperiversiota, jotta kaikki on varmasti oikein piirretty. Maanantaina varataan rakennusvalvonnasta aika ja toivotaan, että saadaan se vielä tämän vuoden puolelle, josko sieltä suinkin aikaa irtoaa.

Kuluneella viikolla viilattiin Kastellin kanssa vielä viimeisetkin sisustuslinjat kuntoon. Muutama satanen tuli lisähintaa, mutta saatiinpa tahtomme läpi koskien wc- ja kodinhoitohuoneen kalusteita. Kiintokalusteet koko talossa tulee olemaan tumma pähkinä runkoisia valkoisilla peiliovilla. Lattiaksi valittiin Upofloorin laminaatti tammi rustic. Westwoodin portaat tulee valkoisilla kaiteilla ja askelmat pähkinän sävyisenä.

Upofloorin Tammi Rustic-laminaatti

Aikasta jännää, että kaikki sisustusvalinnat lyödään lukkoon jo tässä vaiheessa. Toisaalta hyvä näin, jotta voidaan sitten projektin alettua keskittyä olennaiseen eli rakentamiseen (tai siis niihin hommiin, jotka meille kuuluu). Meidän projektiin ei siis kuulu sisustusvalintojen tekeminen sadoista eri vaihtoehdoista ja tarjousten perässä juokseminen. Myöskään budjetin ylitystä näiltä osin ei ole tapahtumassa ja siksi näin onkin hyvä =)

5 kommenttia:

  1. Meille on tulossa tämä samainen talo ja keväällä ois tarkoitus aloittaa rakentaminen. Ihan näin pitkällä ei vielä olla, mutta samantapaista keittiömuutosta ollaan kaavailtu kuin teilläkin. Haaveissa myös jotkin toiset wc-kalusteet kuin vakiona saa. Tässä kohtaa tietysti kiinnostaa, että saitteko haluamanne keittiön? Kiva käydä lukemassa, miten teillä projekti etenee =)

    VastaaPoista
  2. Saatiin haluamamme keittiö! Löytyivät Kastellin valikoimasta eli siis ei tarvittu kompromisseja tämän suhteen =)

    Kastellin plus-tuotteissa oli mahdollisuus lisähinnasta valita vakiosta poikkeava wc-kalustus alakertaan, mutta meille kävi hyvin vakio, tosin vaihdettiin valkoiset rungot tummaan pähkinään.

    Kiva kuulla "kohtalotovereista" eli siis saman talomallin rakentajista. Tervetuloa seuraamaan meidän blogia =)

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä blogista, mielenkiinnolla seuraan, meilläkin alustavasti ajatuksissa sama talomalli :) Voisitko kertoa kenen kanssa olette asioineet Vantaan Kastellilla, kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Meillä suunnitelmissa myös samanlainen talo. Olette tehneet juuri samanlaisia muutoksia kun meilläkin olisi tarkoitus. Olisi kiva tietää muutosten kustannuksista, vai ovatko ne "liikesalaisuuksia" :)

    VastaaPoista
  5. Vantaan Tammistossa ollaan asioitu alusta alkaen ja tyytyväisiä ollaan oltu meidän kauppatätiin =)

    Meidän tekemien muutosten hinnat vaihtelevat 15-2477€:n hintahaitarissa. Halvimpia muutoksia olivat ulkovalojen vaihto toiseen malliin ja kalleimpia keittiön tasolisäys sekä perustuksen lisäantura.

    Vaikka lähes kaikista muutoksista joutuu maksamaan, oli loppusumma mielestämme kohtuullinen ja erittäin kilpailukykyinen. Muissa kuin Economy-malleissa oltaisiin selvitty vähemmillä muutoksilla, sillä ne eivät ole lähtökohtaisesti yhtä "riisuttuja" malleja kuin Economyt.

    VastaaPoista