lauantai 2. heinäkuuta 2011

Isännän blogipäivitys

Taidan hypätä hetkeksi roolistani pois ja istahdan koneen ääreen naputtelemaan tekstiä naulojen sijaan :) Työmaalla olen huomannut, että rakennusmotivaatio on hukassa. Yhä useammin hakeudun vaimoa auttelemaan istutuspuuhiin. Onneksi rakennan vain autokatos/varastoa, joten ei haittaa, vaikka varasto ei valmistuisikaan aikataulussa. Vaimokin tykkää, kun autan pihahommissa ja on se itsellekin mukavaa vaihtelua, kun ei tarvitse pähkäillä koko ajan tekeekö asioita oikein. Voi laittaa aivot narikkaan ja liikuttaa vain käsiä ja jalkoja :)

Tosiaan saatiin naapurin kanssa tehtyä yhteinen koristearonia-aita valmiiksi. Veljenikin saapui sopivasti visiitille, kun työt alkoivat. Kiitos kärräämisavusta ja tervetuloa kylään toistekin :) Tarkkaan vaimo oli menekit laskenut, kun multaa jäi vain vähän jäljelle ja pensaatkin loppuivat sopivasti.

Aronia-aita olisi ollut vielä kevyt homma, mutta sen lisäksi aloitimme kivien pyörittämisen. Huomasimme rakennusprojektimme alkuvaiheissa kiviä olevan maaperässämme sen verran paljon, että jotain niille pitäisi tehdä. Poisvienti olisi ollut älytöntä, joten päätimme laittaa maasta nousseet kivet aidaksi tontin kulmalle. Kivijonoa rakennellessamme laitoin yhden pienemmän kiven isomman päälle ja kuin vahingossa siitä kehittyi vähitellen hieno kivi-kukka-asetelma :)

Oman puuhamaani eli autokatos/varaston seuraavat hommat:
-kattotiilien nosto toiselle lappeelle sekä ladonta
-ulkoverhouksen asennus
-harvalaudoitus katoksen kattoon
-palo-osastoinnin viimeistely räystäällä
-sisävilloitus loppuun
-höyrynsulkumuovit

Hommia siis riittää eikä oikein osaa keskittyä yhteen hommaan, vaan tekee sieltä täältä hommia ja kaikki jää vähän kesken. On hyvä ottaa välillä vähän etäisyyttä rakentamiseen ja jäsennellä ajatuksia, vaikka naputellen blogiin tekstiä, istuttaen muutamia kukkasia, pyöritellen kiviä ja ottaen vastaan muutaman pusun tyytyväiseltä vaimolta. Sitten jaksaa taas aloittaa keskittyneenä ja uudella tarmolla hommat :)

Jos minusta ei siis kuulu seuraavaan puoleen vuoteen mitään, niin olen vihdoin löytänyt vasaran käteeni ja nyt jo varmuuden vuoksi toivottelen omasta puolestani hyvää Joulua ja onnellista Uutta vuotta! :)

Kattotiilien nostelu hellesäässä oli hikistä puuhaa.

Tästä kiviröykkiöstä muokattiin siistimmän näköinen. Lopputuloksesta ei muistettu ottaa kuvaa. Ideat luiskan siistimiseksi otetaan ilolla vastaan. Muurikivi miellyttäisi silmää eniten, mutta jokin edullisempi vaihtoehto on nyt hakusessa. Lottovoittoa odotellessa =) 

Tätä kivi-kukka-asetelmaa on tarkoitus jatkojalostaa koristekivin, kattein ja ehkä jopa vesiaiheella. Täytyy odotella ensin, että rakennustavara saadaan pois tieltä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti