perjantai 1. lokakuuta 2010

Tarkastuskuvat hyväksytty rakennusvalvonnassa

Tänään kävimme ensimmäistä kertaa rakennusvalvonnassa näyttämässä suunnitelmiamme. Käynti sujui loistavasti. Olemme osanneet suunnitellla tulevan talomme rakennusmääräysten mukaiseksi, eikä siis mitään muutosvaatimuksia tullut esiin. Saimme hyviä neuvoja talon sijaintiin liittyen ja määräyksistä poiketen saamme sijoittaa talomme metrin lähemmäs tietä, jolloin etupihalle jää enempi tilaa. Tätä siis rakennustarkastaja itse suositteli ihan oma-aloitteisesti! Mistähän ihmeestä kaikki ongelmat rakennusvalvonnan kanssa johtuvat, joista olemme kuulleet kauhutarinoita?

Rakennusvalvonnassa käynti helpotti autotallin suunnitteluprosessia. Jostain syystä olimme ajatelleet, että autotalli/varastorakennus saisi olla suuruudeltaan vain 40 m2. Kuulimme, että koska emme käytä talon osalta koko rakennusoikeutta, voimme huoletta tehdä suuremmankin tallin! Tosin saattaapi käydä niin, että tuo 40m2 tulee hyvin riittämään, koska viimeisin ajatus on, että meille tulee kahden auton katos varastolla. Rakennusmääräykset edellyttävät alla olevan kuvan tyyppistä pulpettikattoratkaisua autokatokseen ja tästä määräyksestä ei ole mahdollista poiketa. Meille tul(l)ee tämän tyyppinen katos/varastoratkaisu, tosin kuvasta poiketen ehkä hieman yksinkertaisempi versio.


Tästä on hyvä taas jatkaa eteenpäin. Kastellin edustajan kanssa käytiin taas läpi, mitä seuraavaksi tehdään, jotta projekti etenee. Sähkö- ja vesiliittymiset on tarkoitus hoitaa seuraavaksi sekä laatupalaveri Kastellin kanssa, joka sovittiin muutaman viikon päähän. Rakennusluvan hakemista varten saatiin pino papereita, joten niihin tutustuminen aloitettiin heti. Ajateltiin itse hoitaa naapureiden osalta rakentamisen aloittamisesta ilmoittaminen ja hankkeen esittely, jotta tutustutaan samalla tuleviin naapureihimme. Ensin vaan täytyy saada kaupungilta lista naapureista, joille hankkeesta on ilmoitettava.

Allekirjoitimme tänään vihdoin sopimuksen projektin vastaavan työnjohtajan ja pääsuunnittelijan kanssa. Meillä näistä töistä vastaa yksi ja sama henkilö. Kaikista tarjouksen tehneistä, tämä kyseinen henkilö miellytti meitä eniten. Hinta oli kohtuullinen kokonaishinta, joka oli meidän kannalta oleellista budjetissa pysymisen vuoksi. Kaveri on valvonut Vantaalla useita omakotitalojen rakennushankkeita, joten ei ollut mikään ihme, että rakennusvalvonnassa kaikki vastaantulevat tervehtivät vastaavaamme tuttavallisesti!

Kaikkea pientä ja suurta tekemistä riittää jokaiselle viikolle vähintäänkin projektin eri vaiheiden pähkäilemisen merkeissä. Vaikka rakennuskuume nouseekin kokoajan, ollaan ajateltu pitää jalat tiukasti maassa ja pyrkiä hoitamaan projekti kiireettä ja kunnialla budjetissa pysyen, alusta loppuun asti. Ainakin vielä näyttää hyvältä ja olemmekin saaneet paljon positiivista palautetta siitä, että olemme ajoissa liikkeellä ilman turhaa kiirettä! Tästä on hyvä jatkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti